Kuvan digitalisoituminen
Analoginen ja digitaalinen ovat tietotekniikan käsitteitä, joilla kuvataan informaation välittymistä. Kuva voidaan tallentaa analogisin tai digitaalisin menetelmin ja se voidaan synnyttää, siirtää ja sitä voi muokata näillä järjestelmillä. Kuvan muuttaminen digitaaliseksi tarkoittaa sitä että analoginne kuvan muutetaan tietokoneen ymmärtämään muotoon eli numeraaliseksi arvoiksi.
Digitaaliset kuvat alkoivat ylestyä erilaisten kuvankäsittely- ja kuvantekoohjelmien kehityttyä. Digitaalisen kuva-aineiston määrä kasvoi 1980-luvulta alkaen, kun kuvanlukijat ja skannerit sekä digitaaliset valokuvauskamerat sekä myöhemmin digitaaliset videokamerat ilmestyivät kulutustavaramarkkinoille.
Nykyisin kuvia ei ainostaan muuteta digitaalisiksi vaan ne luodaan suoraan valokuvaamalla, piirtämällä tai mallintamalla ne digitaalisiksi.
Industrialismin aikana kehitettiin kuvan reproduktio- eli monistamiskeinoja, jotka mahdollistivat niiden esittämisen yhä tarkemmin ja tehokkaammin. Erilaisten painotekniikoiden ja vuonna 1826 keksitynvalokuvauksen käyttöönotto alkoi yleistyä 1800-luvun lopulta alkaen.
Digitalisoituminen aiheuttaa muutoksia juuri kuvan reproduktion suhteen. Digitaalisten kuvien tekeminen, vertaaminen, siirtäminen, muokkaus, kopiointi ja julkaiseminen on nopeampaa ja helpompaa kuin aikaisemmin. Tietokoneistuminen muuttaa kuvan tekemisen välineitä ja prosesseja lähes kaikilla kuvallisen viestinnän ammattialoilla, kun tietokoneesta on tullut yksi kuvan tekemisen apuväline muiden rinnalle.
Hyvä:)
VastaaPoista